maanantai 19. syyskuuta 2011

kulturnatt i västerås

Nyt oon rakastunut Ruotsiin entistä syvemmin.
Kun perjantaina lähettiin Helsinkiä päin bussilla Lahden Pohjola-Nordenin (joiden Västeråsin matkalle me siis päästiin mukaan, koska kuulutaan nuorisojaostoon ja meillä on kavereita Västeråsissa) kanssa, olo oli vähän epätodellinen ja olin toisaalta jo valmiiks väsynyt.
(Nää kuvat on muuten sit ihan kamalia koska mulla oli vaan digikamera mukana!)
1909119092
Ilta laivalla oli kuitenkin tosi kiva. Mielenkiintoisten hyttikeskustelujen lisäksi naurettiin paljon ja buffetissa mä söin paljon jalopenoja. Ja mulla on semmonen olo että yleisesti ruotsinmatkoilla ei koskaan muuta tehäkään kuin syödään... 

Mä olin illalla niin väsyny ettei loppujen lopuks kamalasti edes haitannu että meidän "nukkumaanmenoaika" oli jo ennen puoltayötä. Ehittiin sitä ennen (mun kannalta valitettavasti) laulaa karaokea ja sitä mä en kyllä tee enää koskaan.
19093
19094
Saavuttiin lauantaina Västeråsiin puolenpäivän aikaan. Kahviteltiin ja laulettiin Disney-singstaria kavereitten kanssa, ja sen jälkeen mentiin syömään ja kattelemaan kulturnattenin (=taiteiden yö, jossa oli noin 100 kertaa enemmän ohjelmaa ku vaikka Lahen taiteissa) ohjelmaa.
1909519096

Tavattiin uusia ja vanhoja tuttavuuksia, kuunneltiin monia bändejä ja yhtä tosi lahjakasta tyttöä, käytiin keskiaikaisilla markkinoilla, ihasteltiin Västeråsia, nähtiin maailman vaikuttavin tanssiesitys (aa se tunnelma, rakastan ruotsalaisia) puhuttiin oikeesti paljon ruotsia ja ennen kaikkea pidettiin hauskaa ja naurettiin. jenny
190971909819099
Mentiin kolmen aikaan yöllä nukkumaan ja sunnuntaina bussi lähti Tukholmaan puol yheltä. Oli oikeestaan aika kurjaa kun ehti olla noiden kanssa vaan yhden vuorokauden, mutta parempi seki on kuin ei mitään!

hiplafest190910
Poikettiin vielä ennen laivaan menoa Tukholman Kaknästornetissa. Laivassa tuntu että suurin osa ihmisistä oli eläkeläisiä, mutta ehdittiin me tanssia, laulaa karaokea menestyksekkäästi (siis mä en laulanut) ja tutustua huonohuumorintajuiseen valokuvaajaan. Nukuttiin neljä tuntia ja yöllä oli kiva pieni myrsky...susq
Nyt kaikki univelat ja se fakta että ihan just alkaa koeviikko painaa päälle aikalailla... Mutta hii oli mahtireissu :-)



Friendship is what gets you through the bad times and helps you enjoy the good times.


Larissa

7 kommenttia:

  1. alalalalal<3 toi ärvikuva mis on taloi näyttää ku se järvi ois rypyssä 8) tahtoisin takaisin <3

    VastaaPoista
  2. niinpä, mut saana se on meri :-D

    minäkin♥♥ de söta pojkarna....

    VastaaPoista
  3. ♥♥♥♥ haluun takasinn!!! ps. toi parta sopii mulle : ) nyt on hullua mun maha on tottunu vaa syömää koko ajan ja oon sillee hmm var är mat

    VastaaPoista
  4. Äääääh kamala kateus! Mut ziiztiä että oli ziiztiä! :)

    VastaaPoista
  5. susku: mäki ! totta ::) joo munki.....

    sonja: hih :--)

    VastaaPoista
  6. olen kade :)
    t.annnnaliinii
    ps.pusipus

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksistasi ♥