keskiviikko 22. lokakuuta 2014

ELÄMÄNI HANKALIN IHMISSUHDE

Elämässäni on eräs henkilö, jonka olen tuntenut jo 20 vuotta. Ollaan koettu yhdessä tosi paljon ihania juttuja, mutta välillä ollaan oltu myös tosi pahoissa riidoissa. Voisi sanoa, että tää henkilö on samaan aikaan sekä mun paras ystävä että pahin vihollinen.
Kyseessä on tietysti minä itse.
22101 Tässä olen minä tänään. Hassunväriset hiukset vielä vähän kosteina suihkun jäljiltä, ilman meikkiä, muokkaamattomissa kuvissa, päälläni vanhat housut ja ryppyinen t-paita. Mä olen Larissa, mä oon 20-vuotias ja mä näytän tältä. 

En edes muista, milloin viimeksi olisin elänyt pitkiä ajanjaksoja kriiseilemättä ulkonäöstäni. Parempienkin kausien jälkeen on aina jossain vaiheessa tullut se päivä, kun peiliin katsoessani näen ainoastaan ne samat "virheet", joita olen inhonnut ja hävennyt jo varmaan kymmenen vuoden ajan: tummat silmänaluset, vinot hampaat (joiden takia en ole hymyillyt hampaat näkyvillä valokuvissa sitten eskarin. Tuo ylläoleva kuva on siis tosi harvinainen), lapselliset kasvonpiirteet ja se kamala pömppömaha. Näin ihan muutamia mainitakseni.
Mua on muiden toimesta haukuttukin joskus (läski, hamsteri, ärsyttävä, pätijä), mutta pahimmat haukut on tulleet kyllä multa itseltäni. Oon vihannut itseäni ja omaa ulkonäköäni enemmän kuin mitään muuta, rankaissut kehoani, tehnyt typeriä asioita, koska en ole arvostanut itseäni tarpeeksi, ja ollut pitämättä huolta itsestäni. Olen mielestäni yleisesti ottaen ihan mukava ihminen, eikä mulla ole luonteeni suhteen koskaan ollut ylitsepääsemättömän suuria ongelmia, mutta jotenkin se näkymä peilistä on vaan niin hankala hyväksyä. Viime aikoina asiat mun elämässä ei ole menneet ihan putkeen, ja huomaan heti, että tulen paljon huonommin toimeen itseni ja ulkonäköni kanssa. Vaikei mun ulkonäöllä ole tuon taivaallista tekemistä niiden asioiden kanssa.

Tää sotii radikaalisti sitä kaikkea vastaan, mitä mä pidän muissa ihmisissä tärkeänä. Mulle on nimittäin ihan sama, minkä näköisiä muut on, ja arvostan sitä sisäistä kauneutta paljon enemmän kuin ulkoista. Esimerkiksi ystävällisyys ja auttavaisuus on paljon tärkeämpiä piirteitä kuin pitkät silmäripset tai tietynmallinen vartalo. Jos joku objektiivisesti kaunis henkilö paljastuu ilkeäksi, ei hän mielestäni enää edes näytäkään kauniilta. 

Miksi näitä arvoja on sitten niin hankala soveltaa omalla kohdalla? Toivoisin, että mä osaisin vastata tähän. Mä kyllä tiedän, että elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin se, mahdunko johonkin itseni tai median asettamaan kauneusihannemuottiin. Silti olen käyttänyt elämästäni lukemattomat hetket yrittäen muuttaa itseäni "paremmaksi", yrittäen olla joku muu kuin olen - ja lopputuloksena kadottanut todellisen itseni ja persoonani ja muuttunut paljon "huonommaksi" versioksi itsestäni. Ihan järjetöntä, eikö?

En oikeastaan tiedä, miksi aloin kirjoittaa tätä postausta. Varmaan siksi, että olen viettänyt tänään koko päivän murehtien menneisyyden virheitäni ja omaa ulkonäköäni. Eikä kenenkään elämän kuuluisi olla sellaista. 
Lisäksi veikkaan, että tätä tekstiä lukee aika monikin henkilö, joka painii omalta osaltaan samanlaisten asioiden ja ajatusten kanssa.

Suhde omaan itseensä ei kuuluisi olla "elämän hankalin ihmissuhde", vaan huolehtiva, rauhallinen, anteeksiantavainen ja luottavainen suhde.  Siksi mä haastan kaikki tätä tekstiä lukevat kehumaan itseään. Lopettamaan itsensä haukkumisen tai rankaisemisen, unohtamaan ne pikku"virheet" itsessä; koska niillä ei ole mitään väliä, eikä kukaan muu kiinnitä huomiota siihen yhteen finniin tai vinoon pikkuvarpaaseen, vaan näkee ihmisen persoonana, kokonaisuutena, ihmisenä. Sillä ei ole mitään helkkarin väliä, kuinka paljon kukakin painaa tai minkälaiset hiukset kullakin on. Mä en ainakaan valitse mun ystäviä painon tai hiusten laadun perusteella, enkä usko että niin tekee kukaan muukaan. 
Me ollaan kaikista parhaimpia just tämmösinä kuin ollaan. Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen - ja kuka sen täydellisyyden edes määrittelee? Jokainen meistä tuo oman persoonallisen lisänsä tälle maapallolle ja muiden ihmisten elämään. Jokaisella meistä on oikeus ja velvollisuus olla juuri sellainen kuin on - oma paras ja ainutlaatuisin versio itsestään.

Larissa

14 kommenttia:

  1. sä oot niin kaunis, sisält ja ulkoo! ihana teksti mul on ikävä sua <3

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana postaus! Sä oot upee just tollasena ku olet, muista se <3

    - minni :)

    VastaaPoista
  3. ihan tajuttoman hyvä teksti. kiitos.

    VastaaPoista
  4. Samaistun, paljon. Ja toivon että sä pystyt samaistumaan mun tunteeseen, että ei helkkari miten kauas me on päästy _siitä. Hitsi me ollaan mahtavia. Sä olet mahtava. Sun ajatukset ja asiat joihin sä uskot, on mahtavia, ja kaiken sen rinnalla mitä sä pystyt täällä tekemään, vaikuttamaan, elämään omana itsenäs, ulkonäkö on jotain niin pientä ja merkityksetöntä. Vaikka kyllähän sä näytätkin hyvälle. Se vaan on niin.. pientä. Tietyltä muotilta näyttäminen, mitä sillä on ikinä elämässä saavutettu? Verrattuna siihen kaikkeen, mitä luonteella, aatteilla, tahdolla ja terveydellä saa?
    Lämmintä syksyn jatkoa sinä upeus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti, kiitos!! Puhut NIIN asiaa ♥ Lämmintä syksynjatkoa sinnekin :-*

      Poista
  5. Voi larissa, sä olet IHANA ♥

    VastaaPoista
  6. Ihana teksti, kiitos! ♥ Oot hyvä just tollasena, omana ittenäs! :)

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksistasi ♥