torstai 22. tammikuuta 2015

LISTA-ADDIKTI

Heissulivei! Ajattelin esitellä mun uuden kalenterin täällä blogin puolella (heh), mutta koska yksi postaus omistettuna kokonaan pelkästään yhdelle kalenterille olisi ollut vähän liioittelua, niin ajattelin tehdä tässä samalla tunnustuksen: olen lista-addikti. Alempana lisää aiheesta...
22011 Tilasin siis tän vuoden kalenterini Persoonallinen kalenteri -sivustolta (ja jos joku nyt muuten miettii, että onko tää sponsoroitu postaus, niin ehei, ei ole! :-D), koska kaupoista ei (jälleen kerran) löytynyt yhtäkään mua miellyttävää yksilöä. Tää kalenteri maksoi tietysti vähän enemmän kuin "tavalliset" kalenterit, mutta mä investoin tähän ihan mielelläni, varsinkin kun kalenteri on yksi mun tärkeimmistä esineistä, jota ilman en tulisi toimeen. Sain siis pistää itse ottamani kuvan kanteen ja "suunnitella" vähän sisäulkoasuakin, mutta pidin sen aika simppelinä, osaksi siksi, että mun kone ei oikeen pyörittänyt sitä suunnitteluohjelmaa. Pitkän (okei, varmaan korkeintaan kahden viikon) odotuksen jälkeen kalenteri saapui postissa. Ainoa miinuspuoli on, että paperi on sellaista, että "stabiloilla" kirjoitetut ja piirretyt jutut menee aina vähän läpi seuraavalle aukeamalle. 
Kalenterissa on kuitenkin myös paljon tilaa erilaisille listoille, ja se on ehdottomasti plussaa. Mä rakastan listaamista ja listoja: ostoslistoja, kaikenlaisia to do-listoja, postausidealistoja, päiväjärjestyslistoja, muista-vierailla-näillä-nettisivuilla-listoja... Kuten jo kirjoitinkin: mä olen varmasti jonkin sortin lista-addikti. Oli kyse sitten pääsykokeisiin lukemisesta tai kiireisestä päivästä, mun on ihan pakko tehdä aiheesta lista, koska muuten tuntuu, etten hallitse tilannetta ja unohdan jotain. Tämä piirre taitaa kyllä kulkea suvussa, koska kotona meidän keittiönpöydällä on vuosien varrella näkynyt ties minkämoisia listoja - eikä vain niitä kauppalistoja, vaan myös esimerkiksi kellonajoilla varustettuja to do-listoja ja lista uuden kauppakeskuksen kaikista kaupoista.
22013 Tällä kuvalla ei ole mitään sen suurempaa virkaa, eikä se liity mitenkään listaamiseen, mutta ajattelin tän postauksen yhteydessä jakaa myös mun uusimman pakkomielteen - tuon yllä olevan biisin. Siis ihan oikeesti, kuuntelen tätä biisiä tälläkin hetkellä ties kuinka monennetta kertaa tänään, ja tätä on jatkunut nyt lähes päivittäin jo muutaman viikon ajan... Onko kellään muulla tapana aina jäädä kiinni yhteen tiettyyn biisiin ja kuunnella sitä noin kymmenentuhatta kertaa, vai pitäiskö mun jo huolestua?
22012 Lisää listajuttuja - kaikkia listoja ja pohdintoja en kehtaa kirjoittaa kalenteriin, koska joutuisin sitten katselemaan niitä seuraavat yksitoista kuukautta. Mutta onneksi on vihot! Suomalaisesta kirjakaupasta löysin näitä ihania vihkoja - ja vihkojahan ei koskaan voi olla liikaa, eihän? Kissavihkoa en ole vielä raaskinut käyttää mihinkään, keskimmäiseen olen alkanut pitää ostopäiväkirjaa ja tehnyt muitakin listoja. Päällimmäiseen alan kerätä onnistuneiksi ja herkullisiksi koettuja vegaanireseptejä! Voisin jakaa niitä sitten vaikka täälläkin.

Onko kukaan teistä lista-addikti? 
Ensi postauksessa ajattelin muuten kertoa meidän kissoista, joten kaikki kissaihmiset kuulolle silloin! :-D

Larissa

2 kommenttia:

Kiitos ajatuksistasi ♥