keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

SUPERSHOPPAILUMANIA


Syksyllä 2013 työskentelin ensimmäisessä ”ihan oikeassa” työpaikassani, lontoolaisessa kahvilassa. Koin työn aika haastavaksi. Sen aiheutti pitkälti se, että asuin ensimmäistä kertaa poissa perheeni luota, yksin vieraassa maassa. Palkkapäivän koittaessa, kun vuokranmaksun ja ruuan lisäksi rahaa jäi hiukan ylikin, käytin sitä tietysti shoppailuun. Totta kai – olinhan tehnyt töitä ahkerasti, ansaitsin kyllä vähän hemmotella itseäni ja ostaa hienoja uusia vaatteita. Shoppailu toi helpotusta koti-ikävään ja (hetken aikaa kestävän) hyvän mielen. Oli kiva kulkea uusi huivi kaulassa, vaikei vanhassakaan nyt varsinaisesti mitään vikaa ollut.

Shoppailu, tavaroiden hankkiminen, ostaminen. Monille ostosten tekeminen on rakas harrastus, tapa palkita itseään tai saada hyvä mieli. Oma rahankäyttö koetaan jokaisen henkilön henkilökohtaiseksi asiaksi, eikä hyviin käytöstapoihin lukeudu toisten ostopäätösten kritisoiminen. Onhan se jokaisen ihan oma asia.
Mutta onko se todella? Onko se todella silloinkin, kun me länsimaalaiset elämme ja kulutamme yli maapallon sietokyvyn, ja kehitysmaissa ihmiset raatavat ja kuolevat sen takia, että saisimme ostettua juuri niin paljon tavaraa kuin vaan suinkin on varaa?
Kun katson ympärilleni asunnossani, alkaa väkisinkin vähän hirvittää. Omistan oikeastaan ihan kamalasti tavaraa, enemmän kuin mitä oikeasti tarvitsisin selvitäkseni. Ne monet korvakorut, joita en oikeastaan edes käytä, DVD-elokuva, jota en ole vieläkään katsonut, jouluvalot joita ilmankin tulisin mainiosti toimeen ja neule, jota en ole pukenut päälleni sitten ostopäivän. Miksi olen kuitenkin päätynyt ostamaan kaikki nämä tavarat?
Ehkä olen tuntenut oloni epävarmaksi, tuntenut painetta ostaa. Onko se silloin pelkästään oma vikani, vai kenties myös yhteiskunnan ja mainoskulttuurin vika? Sitähän yritykset mainostamalla haluavat; että ostaisimme. Mainosten kautta koetetaan saada kuluttajalle sellainen olo, että ilman jotain tiettyä tavaraa tai asiaa ei voi olla yhtä hyvä kuin ne, joilla se on. Ostamalla saavuttaa jonkin tietyn statuksen – on kauniimpi, komeampi, menestyneempi tai onnellisempi ihminen. 
Syitä supershoppailuun on niin monta kuin on ihmisiäkin. Kuvitteellisen statuksen nostattamisen, itsensä muuttamisen, paremman olon tavoittelun tai itse shoppailusta nauttimisen lisäksi syynä voi olla yksinkertaisesti sekin, että pitää ostamastaan tavarasta. Paineita ostamiseen voi mainosten lisäksi tulla muualta mediasta tai vaikkapa ystäväpiiriltä.
Shoppailu on oikeastaan vain hienompi sana tavaroiden ostamiselle, ostosten tekemiselle. Kun asiaa alkaa tarkemmin ajatella, tuntuu hullulta, että eri kaupoissa käyminen ja tavaroiden ostaminen on useille meistä erityinen ohjelmanumero vaikkapa ulkomaanmatkoilla sen sijaan, että käyttäisimme senkin ajan esimerkiksi paikalliseen kulttuuriin ja ihmisiin tutustumiseen. Elämme maailmassa, jossa on tapana onnitella rakasta tämän syntymäpäivänä ostamalla hänelle jotain tavaraa, sen sijaan että kertoisimme sanallisesti hänen olevan tärkeä. Ei ole kummallista, jos perheellä on kaksi autoa, perheenäidillä viidet farkut ja jokaisella lapsella oma iPad. 
 
Silloin kun isovanhempamme tai heidän vanhempansa syntyivät, oli meininki hiukan erilainen. Nykyinen överishoppailu on suhteellisen uusi, mutta kulttuuriimme jo vankasti vakiintunut ilmiö. Yhteiskunnan ja ihmisten henkilökohtaisten elämien rakentuessa yhä tiiviimmin kuluttamisen ympärille, on vaikea enää hahmottaakaan, minkälainen kulutuskäyttäytyminen on normaalia ja mikä menee överin puolelle, tai nähdä omien ostopäätösten vaikutuksia esimerkiksi köyhimpien maiden ihmisiin tai ihan koko maapalloon. Eiväthän valtavat elektroniikkajätteen kaatopaikat tai halpavaateliikeiden tehtaatkaan sijaitse täällä Suomessa, jossa me ne näkisimme. 
 
Tietenkin olisi väärin lähteä sanomaan, että aivan kaikki ostaminen ja kuluttaminen olisi pahasta, mutta selvää on, että sitä on vähennettävä. On todistettu, ettei maapallomme tule kestämään tällaista elämäntapaa.
Jokaisella ostamallamme esineellä on takanaan tarina, lukuisia sen valmistukseen osallistuneita ihmisiä sekä vaikutus ympäristöön. Me kaikki olemme kuulleet asioista kuten lapsityövoima tai ilmastonmuutos, mutta ne lukeutuvat niihin teemoihin, joita on mieluummin ajattelematta. Ostaessani sen nyt kaapissa lojuvan neuleeni en tullut ajatelleeksi esimerkiksi sen valmistaneita ihmisiä.
IMG_8578


Asioista, vaatteiden tuotannostakin, kuitenkin voi ja pitääkin ottaa selvää. Luettuani aiheesta ja katsottuani muutamia dokumentteja (lista alla) päällimmäinen tunteeni oli, etten halua olla osa tätä. En halua olla osa sitä kulttuuria, jonka takia maapallomme tuhoutuu tai 10-vuotiaat lapset joutuvat työskentelemään palkatta. Katsoessani dokumenttia Rana Plazan onnettomuudesta en voi olla ajattelematta: Miltä tuntuisi menettää oma äiti tai sisko tällaisessa onnettomuudessa? Tai kenties olla itse mukana ja vammautua eliniäkseen? Pystyisikö elämää jatkamaan enää samalla tavoin kuin sitä ennen? Nuo ihmisethän ovat pohjimmiltaan aivan samanlaisia ja samanarvoisia ihmisiä kuin minä.

Olen siis alkanut miettiä ja kyseenalaistaa omaa kulutuskäyttäytymistäni. Enhän minä oikeasti tarvitse kymmeniä erilaisia korvakoruja, varsinkaan, jos en käytä niitä. Ja miten voi olla, että päädyn usein tilanteeseen jossa tuntuu, ettei vaatekaapissa ole mitään päälle pantavaa – kun omin silmin kuitenkin näen, ettei asia ole näin?
Tietenkään en minä, 20-vuotias suomalainen, voi yksin ratkaista ongelmia, joiden syyt ovat niin monimutkaisia, etten niitä edes täysin ymmärrä. En kuitenkaan myöskään suostu alistumaan ”turha tehdä mitään, koska sillä ei kuitenkaan ole mitään vaikutusta” –valheeseen ja siirtyä takaisin samaan vanhaan elämäntyyliin – vaikka se olisikin helpompaa.
Ostamalla vähemmän ja vain asioita, joita ilman en tule toimeen, autan maapallomme lisäksi myös omaa rahatilannettani. Ja voi olla ihan tervettäkin keskittyä asioihin, jotka eivät suoranaisesti liity materiaan. (Tämän puolestahan liputti jo Nuuskamuikkuinen Muumi-kirjoissa.)

On turha väittää, ettei omilla kulutuspäätöksillään voisi vaikuttaa. Me olemme kaikki jo peruskoulussa oppineet kysynnän ja tarjonnan välisestä suhteesta, ja sen pääpiirteet ovat jääneet mieleen jopa minulle, vaikka talousasiat eivät olekaan vahvinta osaamisaluettani. 

Totta kai yksittäisenä ihmisenä olo saattaa tuntua pieneltä ja mitättömältä, mutta niinhän melkein jokainen meistä ajattelee. Ja pelkästään täällä Suomessa meitä ihmisiä on viisi miljoonaa. Jos jokaisen, tai edes joka viidennen, saisi tekemään muutoksen, olisi ero ja muutos yhtäkkiä suurempi. Ja näin se toimiikin monessa asiassa. Tätä voitaisiin verrata vaikka siihen väitteeseen, että jos kaikki kiinalaiset hyppäisivät samaan aikaan, tuntuisi siitä aiheutuva maanjäristys täällä asti. Loppujen lopuksi meillä länsimaalaisilla ihmisillä, kuluttajilla, on valta yrityksiinkin. Mikään yritys ei kauaa pyöri, jos sen tuottamia tuotteita ei osteta. 

Me olemme kuluttajien lisäksi myös äänestäjiä, vaikuttajia ja keskustelijoita. Tapoja vaikuttaa on monia ja niillä on merkitystä, vaikei olisikaan Martin Luther King tai äiti Teresa. Jo se, että oikeasti välittää näistä asioista eikä sulje silmiään ja korviaan, on edistysaskel.

Kultainen keskitie on hyvä pitää mielessä. Olisi turhaa, jos syyttäisin itseäni kaikesta ja potisin huonoa omaatuntoa aina ostaessani jotain. Kuitenkin itseään pitää myös haastaa, ja ”tämä on mun paheeni, mä vaan tykkään shoppailla” –ajatus johtaisi salakavalasti siihen, etten loppujenlopuksi tekisikään asialle yhtään mitään. 

Ostopäätökselläsi äänestät sen puolesta, millaisia arvoja kannatat, mitä asioita pidät tärkeänä. Valta on kukkarossasi ja korviesi välissä. Annatko mielihalujen, muiden asettamien paineiden tai ahneuden mennä omantunnon ja välittämisen edelle?

Lontoossa asuessani en onneksi käyttänyt kaikkia rahojani shoppailuun. Kävin myös esimerkiksi Harry Potter –elokuvien studiolla ja katsomassa Leijonakuningas-musikaalin. Ja uskaltaisin väittää, että niistä kokemuksista on ollut jälkikäteen minulle paljon enemmän iloa kuin ostamastani huivista.


Larissa
 

(Tekstin asettautumisessa, kappalejaossa ym. oli vähän ongelmia, koska kirjoitin sen alunperin Wordilla ja suora liittäminen Bloggeriin ei toiminutkaan ihan ongelmitta. Lisäksi tämä teksti näkyy jostain syystä aina yksittäin esim. blogin pääsivulla ja tägejä selatessa, ja edelliset postaukset tulee näkyviin vasta painaessa "vanhemmat tekstit" -napista. Toivon tän olevan vaan väliaikainen ongelma :-D)

LINKKI-, LÄHDE- & INSPIRAATIOLISTA:

LUETTAVAA:
Kulutus.fi - Ekologisempi elämä 
Kepa: Suomi vie elektroniikkajätettä kehitysmaihin
WWF: Ylikulutus
Maailman kuvalehti: Rättien tulevaisuus

KATSOTTAVAA: 
YLE: (MOT) Verentahrimat muotivaatteet: Reiman paita 13 euroa - ompelijalle 2 senttiä 
Stacey Dooley Investigates: Kids for Sale
Fashion Victims
Sweatshop
Story of Stuff
Story of Change  

Loppukevennys: Röllin filosofiaa

2 kommenttia:

  1. Hei! Ihan loisto postaus! Oon miettinyt jo jonkin aikaa että tekis kamalasti mieli kirjottaa ihan samasta aiheesta, ihan samoja juttuja ja ajatuksia. Olin ite ihan samalla lailla silloin englannissa ja törsäsin menemään Oxford streetillä sen enempää ajattelematta. Mun piti ihan ostaa uus matkalaukku, että sain kaiken uuden tavaran mukaan. Nyt oon kyseenalaistanut täysin senaikasen kulutuskäyttäytymiseni ja se tuntuu niin hyvältä ja vapauttavalta. Niinkun sanoit, me ehkä tunnetaan painetta ostaa. Sanoit muutenkin about kaiken mitä oon ajatellut. Huh! Pitää kattoa toi MOT:in juttu. Aina on vaan niin parasta kun huomaa et joku kelaa juttuja ihan samalla tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kun kommentoit, kuten sanoit niin on kyllä mukava aina huomata että joku on samoilla linjoilla :--)

      Joo kuulostaa niin tutulta, mäkin ostin toisen matkalaukun että sain kaikki joululahjat ja omat shoppailut sieltä Suomeen... Mutta toi on kyllä just kanssa niin totta, että kun nää asiat tajuaa niin se tuntuu myös ihan omasta itestään vapauttavalta ja tulee parempi olo, kun ei enää tunne sitä painetta ja ei oikeastaan enää ees kiinnosta!

      Poista

Kiitos ajatuksistasi ♥