keskiviikko 19. elokuuta 2015

UNIVERSALA KONGRESO DE ESPERANTO 2015, III

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Mun elämä on muuttunut niin tapahtumarikkaaksi, etten meinaa edes uskoa, että tää on ihan oikeasti mun elämää. Kiireisen loppukesän jälkeen enää joitakin päiviä ja mulla alkaa opinnot yliopistossa, hurjaa!
Jonkin asteen blogiahdistus on myös painanut mun mieltä viime aikoina, oikeastaan ilman minkäänlaista syytä. Kyse on kuitenkin vain ohimenevästä vaiheesta ja johtuu muusta yleisestä stressistä. Ei siis kannata ihmetellä, jos postaustauko tällä lailla venyy, koska pidän edelleen kiinni siitä, että kirjoitan ainoastaan silloin kun on hyvä fiilis.


Viimeiset päivät kongressissa oli oikeastaan ne kaikista parhaat ja tapahtumarikkaimmat. Keskiviikkona, kun palattiin Belgian puolelta takaisin Lilleen, oli mulla vähän yli tunti aikaa valmistautua illalla olevaa konserttia varten. Siinä kiireessä ja häsellyksessä onnistuin sitten eksymään, vaikka piti kävellä ihan täysin samaan illanviettopaikkaan, jossa oltiin oltu suunnilleen joka ilta ennen sitä... Yleensä olen ihan hyvä suunnistamaan, enkä eksynyt esimerkiksi Lontoossa asuessani kertaakaan, mutta nyt löysin itseni keskeltä Lillen vanhaa kaupunkia ilman minkäänlaista tietoa siitä, olinko kulkenut harhaan kilometrin vai sata metriä. Pienen panikoinnin jälkeen oli pakko laittaa netti päälle puhelimeen ja kysyä neuvoa eräältä ystävälliseltä paikalliselta pojalta - ja kävi ilmi, että olin kulkenut harhaan tosiaan vain sen sata metriä. Kaikki meni siis hyvin ja ilta itsessään oli tosi kiva.

La lastaj tagoj de la kongreso estis la plej bonaj kaj okazaĵplenaj. Merkrede, post la ekskurso, mi havis preskaŭ nur unu horon por prepariĝi al vespera koncerto. Hastante mi iel sukcesis perdiĝi, kvamkam mi estis ironta la saman vojon al la sama loko, kie ni estis jam dum ĉiuj antaŭaj vesperoj. Normale mi ne perdiĝas tre facile, sed nun mi trovis min ie en la malnova urboparto de Lillo, ne sciante ĉu mi mispaŝis cent metrojn aŭ unu kilometron. Post momenteto de paniko mi devis ŝalti la interreton de mia telefono kaj demandi helpon de iu - kaj malkovriĝis ke mi estis nur cent metrojn for de la loko kien mi celis iri. Do, ĉio iris fine bone kaj la vespero en si mem estis tre amuza.

Torstaiaamuna olin sen verran väsynyt, etten jaksanut herätä edes aamiaiselle. Jossain vaiheessa päivää alkoi sataa vettä ja rakeita, ja nappasin hotellihuoneen ikkunasta alla olevan kuvan, joka näyttää ihan siltä kuin olisi satanut lunta, hah...

Ĵa
ŭde matene mi tiom lacis, ke mi eĉ ne fortis iri al la matenmanĝo. Dum la tago komencis pluvi kaj mi faris tiun ĉi foton - aspektas preskaŭ kiel neĝus, ĉu ne?
Torstai-ilta oli lievästi sanottuna tapahtumarikas. Suunnattiin puolenyön jälkeen porukalla paikalliseen baariin. Jossain vaiheessa huomattiin, että Lauran puhelin oli kadonnut. Siinä ehdittiin sitten selvitellä jonkin aikaa valvontakameranauhojen saatavuutta, kun mun puhelimeen soitettiin Lauran numerosta - kuin ihmeen kaupalla poliisit oli sattumalta ottaneet varkaan kiinni, ja heillä oli Lauran puhelin hallussaan. Laura ei kuitenkaan voinut saada puhelintaan heti takaisin, koska tapahtumasta piti kirjoittaa jonkin sortin rikosilmoitus tai raportti. Koko juttu tuntui sinä hetkessä niin kummalta, että olin hetken aikaa ihan varma, ettei kyseessä olleet edes oikeat poliisit vaan jotkut huijarit :-D Laura kuitenkin lähti poliisien autolla kohti asemaa - minä ja eräs kaveri ei mahduttu kyytiin, joten suunnistettiin neljältä yöllä vieraassa kaupungissa ilman karttaa kohti poliisiasemaa... Jotenkin kuitenkin löydettiin sinne asti, ja odotettiin pari tuntia, että Laura ja eräs toinen kaveri, joka onneksi puhui ranskaa, sai tehtyä poliisien kanssa sen ilmoituksen. Aamukuuden jälkeen pääsin jatkamaan poliisiaseman kovalla penkillä aloitettuja yöunia hotellin pehmeään sänkyyn, kun poliisit ystävällisesti heitti meidät kaikki omille hotelleille. Siinä ranskalaisen poliisiauton kyydissä huristeltaessa vitsailtiin, että nyt on sitten ainakin jotain kerrottavaa lapsenlapsille.

La ĵaŭda vespero estis eĉ pli okazaĵplena. Ĉirkaŭ la noktomezo ni iris al loka trinkejo, kaj post iom da tempo ni rimarkis, ke la telefono de Laura malaperis. Estis tute nekredeble, kiam post eble duonhoro, oni telefonis al mi de la numero de Laura - estis policistoj, kiuj hazarde kaptis la ŝteliston kaj do havis nun la telefonon de Laura. Pro iu kaŭzo oni tamen ne povis tuj redoni ĝin al ŝi, sed ni devis iri al la policejo por fari raporton pri la afero. La tuta afero sentiĝis al mi tiom strange, ke dum momento mi estis certa, ke fakte ili eĉ ne estis la veraj policistoj sed la ŝtelistoj mem. Post iom kurioza duonhoro (marŝado tra nekonata urbo al la policejo, sen mapo, je la kvara horo en la nokto) ni atingis la policejon kaj devis nur atendi, ke oni faru la raporton. Post la sesa matene la policistoj afable veturigis nin al niaj hoteloj - certe ne afero, kio okazus al mi ofte.
Perjantaina ei jouduttu tekemisiin poliisien kanssa, vaikka aika vauhdikas ilta olikin. En ehtinyt nukkuakaan ollenkaan, joten torkuin koko kongressinlopetusjuhlan ajan. Matkustuspäivä oli aika tuskainen, varsinkin kun oltiin perillä kotona vasta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. 

Vieläkin tulee hyvä mieli näitä kuvia katsellessa, vaikka kongressista on jo kolme viikkoa aikaa. Koko reissusta jäi nimittäin käteen mieletön määrä hauskoja muistoja ja uusia kavereita - enkä enempää olisi voinut oikeastaan toivoakaan.

Vendrede ni ne bezonis plu helpon de policistoj, kvamkam ankaŭ tiu vespero estis tre amuza. Mi eĉ ne havis tempon por dormi, do mi fakte dormetis dum preskaŭ la tuta solena fermo. Sabato estis do iom peza tago, ĉar ni alvenis hejmen nur nokte.

Ankoraŭ, tri semajnojn post la kongreso, mi ĝojas rigardante ĉi tiujn fotojn. La tuta vojaĝo donis al mi multajn belajn memoraĵojn kaj novajn amikojn - pli multe mi ne povintus deziri.


Larissa 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ajatuksistasi ♥