torstai 29. syyskuuta 2016

PAREMPI POSTAUS

Keskiviikkoiltana tuskailin sosiaalipsykologian kurssin esseen parissa. Kalenteriin vilkaistuani totesin, että työmäärä on aivan loputon. Ajattelin, että enhän minä tule tästä koskaan selviämään. Mieleeni hiipi ajatus siitä, että haluaisin opiskelun sijasta sillä hetkellä mielummin olla vaikka kotiäitinä jossain sveitsiläisessä, hiljaisessa vuoristokylässä, lehmien ja vuorten keskellä. Päivitin pilke silmäkulmassa tästä haaveestani Snapchatin MyStoryyn (snäppinimeni on lalarissabb, jos jotakuta alkoi nyt kiinnostaa)

Hetken päästä poistin snäppini. Tajusin muotoilleeni sanani vähän huonosti. Alkoi ärsyttää vielä entistä enemmän. Olinkohan nyt vahingossa loukannut joitain Snapchat-seuraajistani? Sitten tapahtui tarinan käännekohta: päätin keskittyä hyviin asihoihin!
Vaikka elämässä olisi paljon kurjia juttuja, voisi asiat aina olla huonommin. Päivitin uuden, positiivisemman MyStoryn ja sain siitä hyvää palautetta kavereiltani. Siispä päätin jakaa näitä oivalluksiani bloginkin puolella. Inspiraationa toimii vanha sanonta "parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla".




Parempi asettaa sanat huonosti Snapchatissa kuin artikkelissa
Julkisen sanan neuvosto tuskin soittelee perään huonosti tekaistun snäppitekstin takia.

Parempi luontainen pömppömaha kuin ei mahaa ollenkaan
Siis sillä lailla, että jos ei voisi syödä ollenkaan. Voin toki itkeä itseni uneen joka yö, koska mahani ei ole litteä. Voin jättää syömättä kaverin synttärikakkua siinä toivossa, että mahastani tulisi joskus litteä. Tai sitten voin todeta, että ei kukaan mua enempää rakastaisi (en edes minä itse), jos minulla olisi se litteä maha. Voin ottaa hyvillä mielin kaverin synttärikakkua. Minulla on ihana, pehmeä ja juuri oikeanlaisen larissamainen maha.

Parempi vinot hampaat kuin ei hampaita ollenkaan. 
En jaksa enää hävetä vinoja ja hassuja hampaitani. Ainakin minulla on hampaat!

Parempi nolo filtteri kuin tylsä snäppi. 
Koirafiltteri taitaa olla "tosi massateinijuttulol", mutta parempi vaikka käyttää sitä filtteriä kuin snäpätä jotain tylsää. Sitä paitsi ketä kiinnostaa, vaikka koirafiltteri olisikin "nolo"?

 Parempi yksi hyvä ystävä kuin sata huonoa.  
Ystävien määrä ei ole onnellisuuden tai onnistumisen mitta. Yksikin sellainen ihminen, jolle voi puhua asioitaan ja jonka kanssa voi nauraa ja tehdä hauskoja juttuja, on kullan arvoinen. 

Parempi vesisade kuin sama sää joka päivä.
Vaihtelu virkistää. Ja eikös me lapsena jo Rölliltä opittu, että sade saa metsän puut kasvamaan ja eläimet iloitsemaan?
 
Parempi yksi riita kuin epärehellisyys.
On aina parempi sanoa rehellisesti (mutta kiltisti), jos jostain on paha mieli, kuin että pysyttelisi hiljaa. Vaikka keskustelu äityisi riidaksi asti, puhdistaa riita yleensä ilmapiiriä ja on taas helpompi hengittää.
 
Parempi yksi hassu postaus kuin kymmenen mitäänsanomatonta.
Olisi tekopyhää tämän kaiken jälkeen pelätä tämän postauksen julkaisua, koska "ehkä jonkun mielestä tämä on tyhmä postaus". Siispä, painan julkaise-nappia. Jatkakaa listaa kommenttiboksiin, jos tulee jotain mieleen! Ja jos ei tule, niin: parempi tyhjä kommenttiboksi kuin ei kommenttiboksia laisinkaan.


Larissa

4 kommenttia:

  1. Tässä postauksessa oli kyllä sitä jotain <3 Tykkäsin kovasti :) Mun mielestä on just tärkeää postata enemmin harvemmin parempia postauksia kuin useasti semmosia nopeati tehtyä vaan, että saadaan jotain postattavaa. Ja muistakin kohdista samaa mieltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjasti Niina!♥ ihana kuulla!

      Poista

Kiitos ajatuksistasi ♥