lauantai 14. tammikuuta 2017

MILLAISTA ON ELÄMÄ KAUKOSUHTEESSA?

tä postausta on pyydetty muutamaan otteeseen, saan aiheesta kyselyitä jokapäiväisessä elämässäni ja lisäksi haluan itsekin kirjoittaa tästä. Millaista on elämä kaukosuhteessa? Tai tarkemmin sanottuna: millaista on elämä juuri meidän kaukosuhteessamme? Jokainen suhde, oli kysessä sitten kaukosuhde tai ei, on omanlaisensa. Kirjoitan tässä postauksessa niistä haasteista ja hyvistä puolista, joita meidän tiellemme on tähän mennessä sattunut. Voisin kirjoittaa näistä asioista vaikka kirjan, mutta yritän tässä postauksessa keskittyä niihin tärkeimpiin juttuihin.

Minä ja Jonathan tapasimme kesällä 2015 esperantokongressissa Ranskan Lillessä. Alun perin emme kuvitelleet näkevämme toisiamme enää, ellei sitten sattumalta jossain seuraavassa tapahtumassa, mutta monen sattumuksen ja Facebook-viestin jälkeen Jonathan varasi lennot Suomeen. Vietimme viisi aurinkoista elokuun päivää minun asunnossani Tampereella, ja sen jälkeen oli päivänselvää, että tämän henkilön kanssa haluan viettää loppuelämäni. 

Kummankin elämäntilanne oli tuolloin täynnä uusia asioita. Jonathan oli edellisenä keväänä vasta valmistunut lukiosta, ja aloittelemassa luokanopettajaopintojaan Sveitsin Bernissä. Minulla oli takanani kaksi välivuotta, ja olin vihdoin päässyt opiskelemaan journalistiikkaa Tampereen yliopistoon. Suhteemme alkuvaiheessa minusta tuntui, että puolentoista vuoden "hiljaiselon" jälkeen yhtäkkiä kaikki elämän osa-alueet olivat mullistuksessa. Kumpikin meistä kuitenkin tiesi, että me olemme sellainen asia, jonka eteen kannattaa nähdä vaivaa. Eroamista ei ole harkittu sekuntiakaan.

Nyt yhdessäoloa on siis takana lähes 1,5 vuotta. Aika on kulunut kuin siivillä. Suhteemme on ollut jollain tapaa selkeä ja varmalla pohjalla alusta asti. Tykkäisin ajatella, että tämä johtuu ainoastaan siitä, että olemme yksinkertaisesti luodut toisillemme. Tosiasiassa tämän lisäksi vaikuttaa myös se, että ainakaan tällaiseen kaukosuhteeseen ei voi niin helposti lähteä "kokeillaan mitä käy" -asenteella. On oltava aika varma alusta alkaen varsinkin, jos suhde alkaa samalla lailla kuin meidän. Meillä ei ollut mahdollisuutta edetä hitaasti tai pohtia, monensienko treffien jälkeen saa tehdä ja mitä. Itse koin tilanteen olevan aikalailla ota tai jätä. Ja olen ylpeä siitä, että me kummatkin uskalsimme heittäytyä, vaikka kumpikaan ei ollut aiemmin edes kunnolla seurustellut. En minä kovin montaa epävarmuuden hetkeä tosin viettänytkään; kaikki tuntui varmalta viimeistään siinä vaiheessa, kun Jonathan tuli Suomeen.


Kaukosuhde vaatii panostusta ja luottamusta, niin kuin tietenkin mikä tahansa suhde. Avainsanat ovat mielestäni ajankäyttö, organisointi ja budjetointi. Kun vietämme aikaa Sveitsissä tai Suomessa, on toisella yleensä loma ja toisella taas täysi arki päällä. On kuitenkin tärkeää, että tuona aikana on edes yksi vapaailta ihan yhdessä olemiselle. Yhteistä aikaa on tärkeää järjestää silloinkin, kun ollaan erossa vaikka yli kolmekin viikkoa. Minä ja Jonathan olemme esimerkiksi viettäneet leffailtoja: Skype- tai FaceTime-yhteys päällä voi katsoa samaan aikaan samaa elokuvaa. Lisäksi ruuanlaitto, syöminen, nukahtaminen ja shoppailukin sujuvat aika kivasti puhelimessa. Niin monet kerrat olen saanut kummastuneita katseita bussissa, kun olen hölöttänyt yksin esperantoksi kuulokkeet päässä - eli puhunut Jonathanin kanssa puhelimessa. Joskus kiireisinä ajanjaksoina, kun aikataulut menevät ristiin, emme ehdi puhua FaceTimessa joka ikisenä päivänä, mutta näitä puheluttomia päiviä tulee nykyään eteen harvoin. (Luojan kiitos FaceTimen lisäksi nykyään on käytössä rajaton netti puhelimessa, iMessaget ja WhatsAppit.)

Organisointi on kaiken A ja O. Lentoliput on pakko varata rahasyistä mahdollisimman ajoissa. Minä vietän lähes kaikki loma-ajat ja pitkät viikonloput Sveitsissä. Opiskelujuttuja täytyy ajoittaa parisuhde mielessä pitäen. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että suurimman osan sivuaineopinnoistani käyn verkkokursseina. Ja toisaalta taas sitä, etten ole kovinkaan yleinen näky ainejärjestön bileissä. Opintojen alkaessa minua melkein pelotti, etten saa yhtään kavereita, kun missasin niin monet fuksibileet ja ryhmäytymistilanteet. Spontaaneille menoille ei ole tässä elämäntilanteessa juurikaan mahdollisuuksia. Siksi välistä jäävät surullisen usein tärkeätkin jutut: lukioaikaisten kavereiden näkeminen, kuoroharrastus, parhaan ystävän läksiäiset, äidin syntymäpäivä tai ainejärjestön vuosijuhlat. Joskus harmittelen näitä asioita niin, että raivoitkettää. Toisaalta taas ihmettelen, kuinka hyvin olenkaan onnistunut pitämään monta rautaa tulessa.

Rahankäyttöäkin pitää nykyään miettiä eri tavoin kuin ennen. En koe tarpeelliseksi puhua omista raha-asioistani blogissa tai muiden ihmisten kanssa muutenkaan, mutta jollain tapaa tuntuu, että ihmiset kyselevät raha-asioistani nykyään koko ajan: heidän silmissään vaikuttaa siltä, että lentelen "koko ajan" ja "taas" Sveitsiin. Omat tuloni perustuvat lähinnä opintotukeen ja -lainaan, mutta Jonathan on käynyt koko suhteemme ajan töissä, joskus kolmessakin paikassa samanaikaisesti. Lisäksi hankalan paikan tullen saamme apua. Kyse on kuitenkin lähinnä siitä, mihin rahansa sijoittaa. Minulla ei nyt olisi varaa uuteen talvitakkiin, satasen vuosijuhlamekkoon tai ajokortin suorittamiseen. Silti olemme niin tässä kuin monessa muussakin asiassa Jonathanin kanssa todella etuoikeutettuja, ja tiedostan sen. Meillä on mahdollisuus nähdä toisiamme ainakin kerran kuussa.

Sitten on tietenkin se ikävä. Joskus sitä on vaikea sietää. Joskus ikävä ahdistaa niin paljon, että tekisi mieli jättää opinnot kesken. Tuntuu epäreilulta, kun toisten poika- tai tyttöystävät asuvat maksimissaan parin tunnin junamatkan päässä tai jopa samassa kaupungissa. Tuntuu epäreilulta, kun kaverit voivat baari-illan jälkeen käpertyä poikaystävän kainaloon, ja minua odottaa yksinäisyyttään humiseva asunto. Tuntuu epäreilulta, kun en voi jakaa kaikkia arkeni asioita ja tapahtumia Jonathanin kanssa. Ikävään auttaa, jos vietämme vaikka koko päivän FaceTimessa puhuen, kirjoitan ja lähetän Jonathanille yllätyskirjeen, tai lähden Lahteen viettämään viikonloppua perheeni kanssa.


Välimatkan lisäksi kohtaamme päivittäin muitakin haasteita. Kulttuurierot Suomen ja Sveitsin välillä ovat mielestäni aika olemattomat, mutta joskus katsomme asioita eri näkökulmista senkin takia, että olemme kasvaneet erilaisissa ympäristöissä. Tietenkin edelleen suurin osa mielipide-eroista johtuu vain yksinkertaisesti siitä, että olemme kaksi eri ihmistä - eivät siitä, että olemme kaksi erimaalaista ihmistä. Vaikka kyllä minua suututtaa mainostauko elokuvateatterissa, ja Jonathan jaksaa naureskella sille, että Tampereen paikallisbussit pysähtyvät pysäkille vain, jos heilauttaa kättään.

Myös kieli on suhteessamme muuttuva elementti. Tutustuimme esperantoksi, mutta viestitellessämme kongressin jälkeen kieli vaihtui pikkuhiljaa englanniksi. Esperanto on toinen äidinkieleni, ja olen tottunut käyttämään sitä arkipäivän tilanteissa. Jonathan taas on itseopiskellut esperanton muutama vuosi sitten, mutta ei ole käyttänyt kieltä niin paljon kuin minä. Siispä tutustuessamme Lillessä minä höpöttelin esperantoksi minuuttikaupalla putkeen, mutta WhatsApp-viestejä kirjoittaessani tajusin pian, että Jonathan uskaltaa ilmaista itseään paremmin englanniksi. Joskus suhteen alkuaikoina kokeilimme hoitaa arkiaskareita, kuten pyykkien nostoa siten, että minä puhuin suomea ja Jonathan sveitsinsaksaa. Lisäksi Jonathan aina toivoi, että minä puhuisin hänelle enemmän esperantoa. Minulle kuitenkin tuotti aluksi suuriakin vaikeuksia puhua montaa kieltä lomittain, ja siksi esperanto jäi alkuvaiheessa hiukan taka-alalle. Nyttemmin olen tottunut kielten sekamelskaan: nykyään puhumme keskenämme niin esperantoa, englantia, suomea kuin sveitsinsaksaakin.

Minä puhun Jonathanin perheen kanssa englantia, mutta kykenen nykyään ymmärtämään myös paljon perheen sisäisistä sveitsinsaksalla käydyistä keskusteluista. Jonathan puhuu minun perheenjäsenilleni sekä esperantoa että englantia, mutta tietenkin hänen on helppo päästä minun perheeni meininkeihin mukaan, sillä perheessämme osa keskusteluista käydään joka tapauksessa aina esperantoksi. Kahdenkeskeinen kommunikointimme on usein lähellä tuota aiemmin mainitsemaani kielten sekamelskaa. Jos minä ja Jonathan riitelemme, se tapahtuu yleensä englanniksi. Joskus taas vaihdan kesken lauseen montakin kertaa kieltä englannista esperantoon, jolla joistain arjen asioista puhuminen tapahtuu minulle luonnollisemmin. Opin kesällä Sveitsissä kesätöissä ollessani sveitsinsaksaa, joten käymme nykyään usein pelkistettyjä keskusteluja myös Jonathanin äidinkielellä. Yritän myös opettaa Jonathanille suomea. Vaikka käytössämme on monta kieltä, tuntuu kommunikointi joskus raskaalta. Siksi fyysisesti samassa paikassa vietetty yhteinen aika on meille todella tärkeää.


Tärkeää on muistaa, että minä ja Jonathan olemme paljon enemmän kuin kaukosuhde. Välimatka on vain yksi, vaikkakin hallitseva elementti parisuhteessamme. Loppujen lopuksi olemme kuitenkin kaksi erilaista ja toisaalta vähän samanlaista ihmistä, jotka vain ovat kasvaneet eri maissa, erilaisissa perheissä, puhuen eri kieliä. Näiden puolentoista vuoden aikana olemme kokeneet paljon. Olemme työskennelleet ja lomailleet yhdessä. Olemme matkustelleet paljon, tutustuneet toistemme perheisiin, ystäviin ja toisiimme aina vain paremmin. Meillä on uudet kodit ja perheet toistemme maissa.  

Tällaista erillään asumista on näillä näkymin edessä vielä ainakin toiset puolitoista vuotta. Jokaisen itkuisen lentokenttähyvästelyn tai ikäväkiukusta johtuneen riidan jälkeen odotan yhä enemmän sitä päivää, kun voimme aloittaa sataprosenttisesti yhteisen elämän (ja minä voin lopettaa säännölliset lentomatkat ja maapallon saastuttamisen). Vaikeista ajoista huolimatta kaikki on sujunut tavallaan ihmeen helposti ja luonnollisesti. Me luotamme toisiimme täysin, pystymme puhumaan kaikesta ja rakastamme toisiamme pyyteettömästi. Tämä aika Jonathanin kanssa on ollut eittämättä elämäni onnellisinta aikaa, enkä vaihtaisi päivääkään pois. 

Larissa

8 kommenttia:

  1. Ihana postaus! <3 Voin kuvitella vaan miten ikävä toista on kun asuu toisessa maassa.. :( Mutta onhan tuo kuitenki ihanaa kun näkee toista pitkästä aikaan ja kun on kaksi eri maata missä on koti :) Olette vaan niin suloinen pari ja teistä näkee rakkautenne toisianne kohtaan <3

    VastaaPoista
  2. Voi että <3 Sun blogi on nykyään yks mun lemppareista! Ootte niin söpöjä ja tälläsiä postauksia on kiva lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu! Kiitos tuhannesti! :-) <3

      Poista
  3. Siis niin mielettömän ihana postaus teistä ja tosi kauniita kuvia! Olipa tosi mielenkiintoista lukea lisää teistä ja teidän kaukosuhteesta, te ootte niin luodut toisillenne ja kerrassaan sympaattinen parivaljakko :) <3 Ihan mahtavaa että pystytte näkemään noin usein vaikka se ihan varmasti vaatii myös veronsa. Ja tuo on oikeasti niin totta, että kaukosuhteeseen ei kyllä lähdetä "kunhan nyt kokeillaan" -asenteella ja samaistun myös siihen, miten epäreilulta tuntuu kun toisilla poikakaveri asuu ihan naapurissa tai ylipäätään Suomen rajojen sisäpuolella, kun itse joutuu näkemään hirveän vaivan että omaa kultaa pääsisi moikkaamaan livenä edes kerran vuodessa. Hohoo, tuo kielten sekamelska on niin tuttua, mulla menee sanat sekaisin jo kun joutuu vaihtelemaan englannin ja suomen kanssa, niin en voi edes kuvitella miten sulla pysyy ajatukset kasassa noin monen kielen kanssa taiteillessa :D Mutta ihan hurjan kivaa, että myös oma kielitaitosi on kehittynyt ja pystyt ymmärtämään jo Jonathanin perheen sisäpiirikeskusteluja :D Teillä on vielä mieletön tulevaisuus edessä yhdessä ja ihan varmasti ajan kanssa kaikki järjestyy ja selkeytyy, toivon niin sydämestäni että teidän tulevaisuuden suunnitelmat toteutuu juuri niin kuin olette toivoneet, olette sen kyllä vähintäänkin ansainneet <3 Oikein paljon myötätuulta ja ihania hetkiä yhdessä sekä tsemppiä ja jaksamista tulevalle puolelletoista vuodelle mitä joudutte vielä risteilemään ja olemaan erossa, lupaan että aika tulee menemään nopsaa :) Terkkuja meiltä Bakaryn kanssa Jonathanille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Heidi aivan ihanasta ja piristävästä kommentista! <3 Niin kivaa jakaa kokemuksia tällä lailla jonkun kanssa joka käy läpi ja on käynyt läpi samanlaisia asioita :-) Kiitos tsemppaavista sanoista ja terkuista, paljon terveisiä myös meiltä Bakarylle! <3

      Poista
  4. Aivan ihana postaus Larissa ♥ Oot niin ansainnut olla onnellinen, ja tätä lukiessa välittyi juurikin se onnellisuus! :)

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksistasi ♥