sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

TUHOAAKO PARISUHTEENI MAAPALLON?


Kuvasin upean auringonlaskun lentokoneen ikkunasta viime viikolla. Lentosää oli tuolloin kaunis, ja ihailin maisemia pitkän aikaa. En yleensä viihdy lentokoneessa, vaikka lentämisestä onkin tullut minulle aika rutiininomaista. Tuntui hassulta katsella henkeäsalpaavan kauniita maisemia juuri lentokoneen ikkunasta. Lentoliikenteen aiheuttamat päästöt vaikuttavat ilmastonmuutokseen niin paljon, että joskus tulevaisuudessa tällä maapallolla ei ehkä ole yhtäkään ihmistä ihastelemassa auringonlaskuja. 

Kirjoitin lentämiseen ja matkusteluun liittyvistä ongelmista lähes tasan kaksi vuotta sitten. Postauksen voi lukea tästä. Ajattelen edelleen samalla tavoin kuin tuolloin, mutta elämäntilanteeni on muuttunut täysin. Kaksi vuotta sitten pohdin lentämistä ekologisesta näkökulmasta juuri ennen sitä matkaa, joka muutti elämäni niin, että lentokoneella lentämisestä tuli minulle arkipäiväistä. Tapasin matkalla poikaystäväni, joka asuu Sveitsissä. Nyt lähes kahden vuoden jälkeen en edes uskalla laskea, kuinka monta kertaa olen lentänyt lentokoneella.

Kun on koti kahdessa maassa ja välimatkaa näiden paikkojen välillä on tuhansia kilometrejä, ei ole juuri muuta mahdollisuutta kuin lentää lentokoneella. Lentolaskuri.fi -sivuston mukaan samalla määrällä hiilidioksidipäästöjä, joita syntyy lentäessäni Helsingistä Zürichiin ja takaisin, pystyttäisiin tuottamaan tarpeeksi sähköä pitämään kannettavaa tietokonetta päällä yli 33 000 tuntia. Tai pesemään yli 2000 koneellista 40:n asteen hienopesupyykkiä.




Elämäntapani on siis tällä hetkellä kaukana vihreästä. Vaikka en aja autoa enkä syö lihaa, kiihdytän ilmastonmuutosta joka kerta, kun lennän lentokoneella. Se tuntuu tietenkin pahalta. Joskus on kuitenkin lähes mahdotonta elää täysin omien periaatteidensa mukaisesti. 

Onneksi tätä nykyistä elämäntilannetta eli kaukosuhdetta tulee näiltä näkymin jatkumaan enää alle vuosi. Sen jälkeen lentokoneella lentäminen ei tule enää olemaan näin suuressa osassa jokapäiväistä elämääni. Viime vuonna vuosipäivämme kunniaksi Jonathan maksoi päästökompensaatiomaksuja jokaisen sen vuoden aikana tehdyn lentomatkani edestä. Saattaa kuulostaa ei-niin-romanttiselta vuosipäivälahjalta, mutta minulle se oli yksi parhaista koskaan saamistani lahjoista. Päästökompensaatioiden maksaminen ei ole lopullinen ratkaisu lentämisestä aiheutuviin päästöihin, mutta se on parempi kuin ei mitään. 

Vielä toistaiseksi lennän siis kuukausittain lentokoneella. Se on asia, jota en vielä pysty muuttamaan. Sen sijaan pystyn muuttamaan paljon muita asioita. Tänä vuonna olen blogien, YouTube-videoiden ja siskoni innoittamana tehnyt monia valintoja kohti ekologisempaa elämää. Ostan yhä useammin vaatteeni käytettynä. Opettelin käyttämään kuukuppia. Syön vegaanisesti aina, kun se on mahdollista. Käytän meikinpoistoon kookosöljyä. 

Annan itselleni anteeksi sen, etten ole täydellinen. En pysty vielä elämään täysin päästötöntä, vihreää ja ekologista elämää, mutta otan joka kuukausi askeleita sitä kohti.




Lue lisää: 

Larissa

10 kommenttia:

  1. Pakko sanoa alkuun että ihan mielettömiä kuvia! Mielenkiintoinen aihe, ja vaikka en itse lennäkkään kovin usein, sai tämä kirjoitus miettimään. En ole edes tiennyt tuosta kuinka paljon hiilidioksidipäästöjä lentämisestä tuleekaan! :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Elli! No niinpä, vaikea edes käsittää noin isoja lukuja!

      Poista
  2. Just tämmöinen on aihe, mistä voisin itsekin puhua ja paasata ties kuinka paljon, mutta en sitä tee yleensä koskaan tee, koska en itse elä kovin ekologisesti. Tai ainakaan tarpeeksi. Aina on jotain mitä voisi tehdä toisin, paremmin tai ei ollenkaan ja jos näitä asioita käy mielessään läpi jatkuvasti, sitä vain ahdistuu :( Haluan kuitenkin ajatella, että niillä omilla, ihan pikkuruisillakin valinnoilla on väliä ja esimerkiksi tänä vuonna olen lopettanut pillien käytön kokonaan, niistä kun muodostuu ihan valtava massa turhaa muovijätettä. Eihän tässä pillittömyydellä maailmaa pelasteta mutta alku se on sekin :D Mulla sitten lentoliikenteestä kertyy korkeintaan muutama lento vuodessa ja tavallisen henkilöauton kyydissä olen viimeisen vuoden aikana ollut varmaan kymmenisen kertaa, kaikki matkat menee yleensä julkisilla. Mutta mukava kuulla että sun lentoreissaillu tulee vähenemään! Siis ilmasto-asian lisäksi myös siksi, että eihän se lentäminen mitään hurjan kivaa hommaa kuitenkaan ole :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän se on, että varmaan aina on sellainen olo, että jotain voisi tehdä paremmin, mutta mun mielestä niillä pienilläkin teoilla ON merkitystä :-) Just esimerkiks toi pilleistä luopuminen on oikeesti tosi tärkee juttu, oon myös lukenut siitä kuinka paljon pilleistä ja esimerkiksi take away -kahvimukeista tulee roskaa!
      Ja haha no niinpä, en viihdy lentokoneissa ollenkaan (ja tuun AINA kipeeksi kun lennän!), joten oikeesti tosi ihanaa että tää elämäntilanne alkaa suht pian olla takana päin :-D Kiitos kommentista Metta! :-)

      Poista
  3. Aivan upeita kuvia! Tää oli tosi mielenkiintoinen postaus. Itsekin olen ympäristöstä kiinnostunut ja huolestunut myös. Vaikka näin on, niin en ole itse saanut ryhdyttyä suuriin muutoksiin elämäntyylissäni. Omatuntoni taistelee aina sen välillä mitä minä itse haluan tehdä ja sen välillä mikä on parempi yleisen edun nimissä, esim. haluan käydä ulkomailla vaikka juurikin ilmaston tähden olisi parempi jättää reissut tekemättä. Vaikka en ole Lontoon reissuista onnistunut luopumaan, enkä tällä hetkellä pysty yksityisautoiluakaan lopettamaan, olen pyrkinyt tekemään pieniä muutoksia elämäntapaani, kuten kaiken mahdollisen muovin vähentäminen, lihan vähentäminen ja vastaavia. Tää oli kyllä mielenkiintoinen ja ajatuksia herättelevä kirjoitus :)
    Noi lentolaskuri sivuston tilastot muuten, oletan että tuo hiilidioksidi määrä se mitä koko kone synnyttää, eikä keskiarvo per matkustaja? Ihan vaan jäi kiinnostamaan tuo paljonko lentäminen todella kuluttaa.

    Sara V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Ymmärrän hyvin, ja mielestäni onkin tärkeintä, että jokainen tekee just ne muutokset mitä omassa elämäntilanteessa pystyy. :-)
      Tuo lentolaskurin päästömäärä on käsittääkseni keskiarvo per yksi matkustaja, koska siihen piti laittaa matkustajien lukumäärä. Eli aika hurjia lukuja!
      Kiva, että tykkäsit postauksesta ja kiitos että kommentoit! :-)

      Poista
  4. Tosi mielenkiintoinen aihe! Rohkaisevasti myös kerrottu. Ei kaikessa aina voi olla täydellinen, ja sinä kyllä muilla tavoin elät hyvin ekologista elämää.

    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Matkustaminen on vaan niin ihana harrastus ja mun intohimo. Vaikka tiedän miten paljon lentäminen aiheuttaa pahaa maapallolle, niin silti vaikea kuvitella että lopettaisi matkustamisen. Kuitenkin jo se ettei omista omaa autoa tai ei syö lihaa niin auttaa maapalloa edes jonkun verran :) Sulla on kuitenkin hyvä syy matkustaa lentokoneella, sun oma rakas toisessa maassa. Ei kannata siis olla liian ankara itselleen. Tiedän miten välität tästä maailmasta ja teet varmasti parhaasi :) Lisäksi tuo ei ole pysyvää kuten sanoitkin, jossain vaiheessa ei enää tarvitse reissata niin paljoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ymmärrän hyvin! Ja ei se minusta olisi tarkoituksenmukaistakaan jos kaikki ihmiset lopettaisivat matkustelun ihan kokonaan; matkustelu lisää kuitenkin ymmärrystä ja avoimuutta ja auttaa meitä myös ymmärtämään toisia kulttuureja.
      Ihana kommentti Niina, kiitos paljon! <3

      Poista

Kiitos ajatuksistasi ♥